Opintomallin rakentuminen uudessa tutkinnossa

10 touko

Hankkeen tilanteesta lokakuussa 2012 voit lukea tästä linkistä:

”Missä mennään 26.10.2012”

 

_____________    ________________  ______________

 

Tällaisia mietteitä on syntynyt keväällä 2012 opintomallin rakentamisesta:

–          Laaja-alaiset ensimmäisen vuoden yhteiset opinnot,  jolloin suuntautumislinjan opiskelija valitsisi vuoden lopuksi.

–          Suppeammat yhteiset opinnot, joissa tutustutaan koko viestinnän alaan ja jo ensimmäisenä vuonna olisi oman erikoitusmisalan opintoja.

–          On myös esitetty mallia, jossa  yhteistä osaa olisi yhteisen monialaisen projektin (projektien) tekeminen, jossa yhdistyisi kolmen tutkinnon ”perusosaaminen” siten että opiskelijat tekisivät yhteistä projektia oman suuntautumisalansa roolista.

–          Yhdessä mallissa esitetään että voisi olla eri aloille jaksot/periodit, joista ensimmäinen olisi opiskelijalle se ensisijainen toiveammatti – seuraavissa tutustuttaisiin muihin aloihin ja lopuksi voisi tehdä yhdessä monialaisen projektin, jossa jokainen saisi toteuttaa omia vahvuuksiaan – tiimissä.

On myös esitetty kolmiportaista mallia jossa:

”1. Taso perehdyttäminen eli ”asiakkuustaso”: Opiskelija ymmärtää viestintäalan työprosesseja ja osaa asiantuntevasti tilata palveluja kaiklta viestintäalan osa-alueilta. (Osaa tilata julisteen painotalosta jne.)Asiakkuustasolla olisi opintoja, jotka olisivat yhteisiä kaikilla viestintäalan tutkinnon tekijöillä.

2. Taso osaaminen eli ”tekijätaso”: Opiskelija osaa tehdä ammattimaisesti oman alan työtehtäviä. (Osaa valaista, kuvata videota, editoida, ja käsitellä kuvia jne.) Tekijätasolla olisi sekä koko viestintäalalle yhteisiä että oman alan opintoja.

3.Taso erikoisosaaminen ”asiantuntijataso”: Opiskelijalla on syvempää osaamista jollain oman suuntautumisalan osa-aluella. Saman suuntautumisalan erikoisosaaminen voi olla samankin ryhmän opiskelijalla erilaista. (Osaa tehdä digitaalisia erikoisefektejä, musiikin miksaus jne.) Asiantuntijuustasolla olisi vielä tarkempaa oman alan erikoistumista, joka voisi olla kapeaakin erityisosaamista.”

Toisaalta myös tuodaan esiin, että liiallinen laaja-alaisuus johtaa siihen, että mitään ei ehdi oppia riittävän hyvin. Ja että yhteistä osaamista ei juurikaan ole painotekniikan ja muiden alojen osalta.

Keskustelu jatkuu…

Mainokset

Yksi vastaus to “Opintomallin rakentuminen uudessa tutkinnossa”

  1. Pekka Mölsä 17.10.2012 klo 12.42 #

    Miten tutkinnon uudistuksessa on otettu huomioon osatutkinnot?

    Esimerkkinä vaikka Tallennetuotannon tutkinnon osa, jolla Av-alan tutkintoa on täydennetty 1.8.2012 alkaen.

    RE https://sites.google.com/site/avtoimikunta/osatutkinnot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: